Seksi meis homoseksuaaliseen sex välineet

Gay-chat-rivi
26-01-2018

Kolmannelle seksi on mahdollista vasta rekisteröidyssä parisuhteessa. Moni nauttii seksistä yksinään ja toiset eivät ehkä koskaan saa mahdollisuutta kokea seksiä, tai tarvitsevat seksiin avustajaa. Me olemme erilaisia ja meillä on erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia myös seksiin liittyen. Tärkeää on löytää itselle sopivat ja omat oikeat vastauksensa seksiin tai seksittömyyteen.

Kukaan ei voi näistä asioista toisen puolesta päättää. Kokemukset seksistä ovat erilaisia. Useimpia yhdistää kuitenkin se, että seksiä mietitään ja siitä haaveillaan ennen kuin siihen ryhdytään. Mietitään miltä seksi tuntuisi, miten hetken toivoisi sujuvan, mitä seksistä haluaisi ja miksi seksiä harrastaisi.

Moni puntaroi seksin hyvien puolien ja riskien ottamisen välillä. On mietittävä, miten suojautua seksitaudeilta, jos seksiin kuuluu limakalvokontakti ja miten ehkäistä ei toivottu raskaus, jos seksi pitää sisällään penis-emätinyhdynnän. Mietittävää tuottaa usein sekin, miten seksiä harrastetaan tai miten seksiin liittyvät asiat ottaisi puheeksi kumppanin kanssa.

Entä kenelle voisi kertoa, jos on kokenut jotakin, mitä ei olisi halunnut kokea? Haaveilemme onnellisista ja hyvistä kokemuksista. Haastavampaa voi olla kuvitella mitä ei haluasi, jos kokemukset seksistä ovat vähäisiä tai niitä ei ole lainkaan.

Silti kaiken tämän miettiminen on tärkeää ja kannattavaa. Ollakseen valmis seksiin on ensin tutustuttava huolella itseen. Tätä tutkimusmatkaa ei tarvitse tehdä yksin, vaan sitä kannattaa tehdä yhdessä ystävien ja luotettavien aikuisten kanssa keskustellen. Kannattaa kysellä kysymyksiä, pohtia vastauksia omalta kohdalta ja kuunnella toisten vastauksia. Keskusteluissa saa miettiä, miltä toisen vastaus itsestä tuntuu ja mitä itse vastaisi kysymykseensä tai toisen kysymykseen.

Samalla harjaantuvat keskustelutaidot ja oppii perustelemaan näkökulmiaan. On hyvä huomata, että jonkun toisen ajatus saattaa saada oman mielipiteen muuttumaan — yhtä ja samaa mieltä itsensä kanssa ei tarvitse olla koko elämäänsä.

Koska elämä muuttuu, niin muuttuvat myös ajatuksemme ja tuntemuksemme. Koemme asioita, jotka saavat meidät ajattelemaan asioista toisin. Sen avulla voimme ymmärtää toisia, asettua toisen asemaan. Keskustelemalla saa myös mahdollisuuden kasvaa omaksi itsekseen ja tulla toisille kuulluksi. Asettamalla omia rajoja ja kertomalla omista toiveistaan tulee näkyväksi omana itsenään.

Keskustelemalla ja pohtimalla voi puntaroida mitkä olisivat niitä asioita, joista voisi pitää ja millaiset asiat eivät omalla kohdalla tulisi kuuloonkaan. Keskustelujen myötä harjaantuu sietämään sitä, että toinen saattaa haluta erilaisia asioita kuin itse. Tällöin on tärkeää, että voi neuvotella syntyneestä tilanteesta. Kenenkään oikeutta turvalliseen oloon ei saa loukata.

Kun aikoo harrastaa seksiä yhdessä toisen kanssa, ei enää riitä, että ymmärtää omia toiveitaan ja tykkäämisiään. On huomioitava ja kuultava myös kumppanin toiveita ja tarpeita. On uskallettava tarkastella tilanteita tämän näkökulmasta. Näin oppii pitämään huolta toisen hyvästä olosta ja samalla voi kokea onnea, vaikka omat halut ja toiveet jäisivätkin sillä kertaa tyydyttämättä.

Tutkimuksissa on todettu, että kokeakseen mahtavaa seksiä, on nähtävä itsensä arvokkaana. On arvostettava omaa ja kumppanin jos sellainen seksissä on hyvinvointia ja terveyttä, joka ikinen hetki. Mahtava seksi edistää hyvinvointia, opettaa itsestä ja omasta kumppanista, tarjoaa kokemusta seksuaalisesta nautinnosta. G-piste eli Gräfenberg-spot on erityisen erogeeninen alue emättimessä tai peräsuolen etuseinämässä.

Nimensä alue on saanut saksalaisen gynekologin Ernst Gräfenbergin mukaan. Siksi nykyään voidaankin puhua erogeenisesti herkästä G-alueesta. Ilmeisesti G-pistestimulaatio syntyy jokaisella hyvin erilaisista ärsykkeistä. G-pisteorgasmi voi siis koostua useiden eri alueiden hermostollisista yhteyksistä. Usein vaginaalinen G-alueen stimulaatio tuntuu virtsaputken hermotuksissa kihelmöintinä.

Eikä ole ollenkaan harvinaista saada nautintoa hankaamalla vaginan seinämän syviä osia tai jopa kohdunkaulaa. Yksi teoria on, että G-pisteen hyväily on itse asiassa klitorikseen sisältä päin kohdistuvaa ärsykettä, joka voi laukaista intensiivisemmän orgasmin. Klitoriksessa on tuhansia hermopäätteitä. Sen näkymätön ja suurin osa yltää ylöspäin kohti virtsarakkoa, siten erogeeninen tuntoherkkyys ulottuu laajemmalle alueelle klitoriksen ympärille ja yläpuolelle häpyhuulten yhtymäkohtaan asti.

G-alueen hieronta saa aikaan joillakin myös ejakulaation. Joidenkin lähteiden mukaan vaginan G-piste sijaitsee yleensä noin neljän sentin syvyydessä emättimen etuseinämän keskivaiheilla. Vaginaalista G-pistettä voidaan kiihottaa noin etusormen mitan syvyydeltä emättimen etuseinämää hyväilemällä. G-aluetta voidaan stimuloida hankaamalla tai painelemalla sormin tai erityisellä ns. Jotkin yhdyntäasennot kuten ns.

Peräsuolen kautta G-piste löytyy noin 2, cm syvyydestä peräsuolen etuseinämässä eturauhasen kohdalta. Jollekin eturauhasen hieronta peräsuolen kautta voi laukaista ns. G-pisteorgasmin, jota kuvaillaan hyvin erilaiseksi verrattuna penistä stimuloimalla saatuihin orgasmeihin.

Eturauhaselle löytyy myös erilaisia sauvamaisia kiihotusleluja kuten emättimenkin G-pisteen hierontaan. Lue anaaliseksistä lisää täältä! Jotkut ihmiset kokevat ettei heillä ole ollenkaan G-pistettä. Tätä teoriaa tukee se, että identtisiltä kaksosilta ei välttämättä molemmilta pystytä paikantamaan G-pistettä. Olemme kaikki yksilöitä ja kehojen anatomisissa rakenteissa on paljon eroavaisuuksia, siksi ei voida yleistää yhtä tapaa löytää G-alueita tai saada orgasmeja.

Oman kehon tuntemus edesauttaa löytämään itselle parhaat tavat toteuttaa seksuaalisuutta. Näin on myös G-alueen löytämisen ja hellimisen suhteen. Erilaiset seksivälineet voivat olla nautinnollinen ja jännittävä osa itsetyydytystä eli sooloseksiä tai kumppanin kanssa harrastettavaa seksiä. Lue G-pisteestä lisää täältä! Seksilelujen, kuten vibraattoreiden, dildojen tai penisrenkaiden käyttö on täysin luonnollista eikä sitä tarvitse nolostella. Seksivälineiden myyntiin erikoistuneet liikkeet tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja sekä asiantuntemusta erilaisista tuotteista.

Myyjät vastaavat yleensä mielellään asiallisesti esitettyihin kysymyksiin liikkeidensä valikoimista. Myös netistä löytyy runsaasti kauppoja, joissa on laajat valikoimat. Seksivälineitä voivat olla erilaiset vibraattorit, jotka värisevät säädettävillä voimakkuuksilla. Monille värisevä kosketus on hyvin nautinnollista. Vibraattoreita on monen kokoisia ja mallisia.

Dildot joita kutsutaan toisinaan myös tekopeniksiksi ovat usein sauvan muotoisia. Ne voivat muistuttaa penistä tai niiden muotoilu voi olla hyvin pelkistetty ja yksinkertainen.

Penisrenkaiden eli erektiorenkaiden tarkoituksena on ylläpitää erektiota. Rengas on usein valmistettu venyvästä kumista, jolloin se saadaan asetettua peniksen juureen. Renkaassa voi myös olla kiristysmekanismi, jolla sen puristusta säädellään. Jotkut renkaat on varustettu värisevällä lisäosalla.

Renkaan on tarkoitus tuntua peniksen juuren ympärillä jämäkältä, mutta se ei saa olla liian kireä, ettei peniksen verenkierto häiriinny. Renkaan käyttöä kannattaa harjoitella rauhallisesti ja omaa kehoa kuunnellen. Myös erilaisia tekoanuksia ja tekovaginoita on saatavilla monia eri malleja. Jotkut tekoanukset ja — vaginat ovat kertakäyttöisiä eli ne heitetään pois käytön jälkeen, jotkut taas voidaan pestä ja ottaa uudelleen käyttöön.

Anaaliseksin ja sooloseksin yhteydessä voi käyttää anaalihelmiä tai — tappeja, joita saa eri kokoisina sekä eri materiaaleista valmistettuina. Jos ei ole aiemmin käyttänyt anaaliseksiin tarkoitettuja leluja, on niiden käyttö hyvä aloittaa pienikokoisesta mallista.

Kun välineen käyttö tulee tutuksi, voi rauhallisesti siirtyä muihin kokoihin. Voit lukea lisää anaaliseksistä täältä. Seksivälineitä myyvien liikkeiden valikoimiin kuuluu usein myös erilaisia asusteita, kenkiä ja roolivaatteita.

Ideoita ja innostusta voi etsiä eri materiaaleista, väreistä sekä kuvista. Liikkeiden myyjät avustavat yleensä mielellään oikean koon valinnassa. Seksivälineiden puhtaudesta on tärkeää huolehtia. Kaikki seksivälineet voi käytön jälkeen pestä miedolla saippuavedellä ja tarvittaessa harjaamalla pehmeällä harjalla.

Pehmeästä muovista tai silikonista valmistettujen lelujen puhdistuksessa kannattaa olla varovainen, ettei riko tai naarmuta esineen pintaa. Seksivälineiden kanssa on erittäin suositeltavaa käyttää kondomia silloin, kun esineen puhtaudesta ei ole täyttä varmuutta tai jos samalla esineellä leikkii useampi henkilö. Näin vältetään seksitautitartunnat ja tulehdukset. Kondomin saa rullattua vibraattoreiden, dildojen sekä anaalikuulien päälle. Tekoanusta tai — vaginaa käytettäessä voi kondomin laittaa penikselle.

Liukuvoiteen silikoni- tai vesipohjainen tai jonkin muun liukasteen, kuten ruokaöljyn, käyttäminen on myös suositeltavaa seksivälineiden kanssa. Liukaste parantaa luistavuutta, helpottaa esineen viemistä emättimen tai anaalin sisään ja lisää käyttömukavuutta. Liukuvoiteita ja öljyjä on saatavilla eri koostumuksissa, hajusteettomina sekä hajustettuina. Jotkut liukasteet kiihdyttävät verenkiertoa, jolloin sukuelimiin leviää lämmön tunne ja niiden tuntoherkkyys saattaa lisääntyä.

Kannattaa kokeilla erilaisia liukastemerkkejä, jotta löytää itselleen sopivan. Käsivoiteita, Ceridal-öljyä, vaseliinia ja muita perusvoiteita voi myös käyttää liukasteena. Ne eivät kuitenkaan sovi kondomin kanssa käytettäviksi, sillä ne haurastuttavat kondomia ja voivat rikkoa sen pinnan. Kondomin kanssa tulee siis aina muistaa käyttää vesipohjaisia liukkareita. Sooloseksi, runkkaaminen, sormettaminen, tumputtaminen, hanskaan veto, eli itsetyydyttäminen on erinomainen tapa tutustua omaan kehoon ja seksuaalisuuteen sekä nauttia siitä.

Sooloseksin aikana keho rentoutuu ja vapautuu mielihyvähormoneja. Sooloseksin aloittamiselle tai lopettamiselle ei ole mitään ikärajaa vaan jokaisella on oikeus nauttia omasta kehostaan iästä riippumatta. Pienten lasten itsetyydytystä kutsutaan unnuttamiseksi ja lisää aiheesta voi lukea täältä.

Itsetyydytyksen apuna ja tehosteena voi käyttää liukuvoidetta tai jotakin muuta liukastetta, kuten öljyjä. Myös seksikaupoissa myytävät vibraattorit, tekovaginat, tapit, tekoanukset ja muut lelut voivat olla osa sooloseksiä. Lue seksivälineistä lisää täältä. Vartalon eri kohtia voi hyväillä suihkulla ja kokeilla, miltä eri lämpötilat ja paineet tuntuvat.

Sooloseksiin voi liittyä myös kehon hyväileminen omin käsin esimerkiksi rinnoista, nänneistä tai reisien sisäpinnoilta. Mikä tahansa kehon kohta voi reagoida kosketukseen ja tuottaa nautintoa. On ihan sallittua ja tavallistakin harrastaa sooloseksiä vaikka joka päivä ja useammankin kerran päivässä, kunhan se ei aiheuta kipua, eikä häiritse arkielämän puuhia.

Täältä voi lukea sooloileeko sopivasti. Intiimialue ja kädet on hyvä pitää puhtaana ja muistaa pestä huolellisesti aina ennen ja jälkeen sooloseksin. Suoraan emättimen tai terskan limakalvoille ei ole hyvä suihkuttaa liian kuumaa vettä eikä käyttää hajustettuja saippuoita tai geelejä. Huolellinen ja säännöllinen vesipesu riittää hyvin. Lisäksi kaikki seksissä käytettävät esineet voi pestä miedolla saippuavedellä ja tarvittaessa harjaamalla pehmeällä harjalla.

Pehmeästä muovista tai silikonista valmistettujen lelujen puhdistuksessa kannattaa olla varovainen, ettei riko tai naarmuta pintaa. Käteen vetämisellä tarkoitetaan yleensä peniksen esinahan? Käteen vetämisen tapoja on erilaisia. Esinahkaa voi liikuttaa terskan ylitse tai pyöritellä sormin peniksen ympärillä.

Lue lisää esinahasta täältä! Koko penistä tai vain sen kärkeä eli terskaa voi hieroa, puristaa tai taputtaa. Jotkut nauttivat peniksen hankaamisesta lattiaa tai vaikkapa tyynyä vasten. Samalla voi kosketella nännejä, kiveksiä, peräaukon seutua tai jotakin muuta kehon kosketusherkkää osaa. Usein sooloseksi kulminoituu orgasmiin.

Kuitenkaan orgasmi ja siemensyöksy eivät kulje aina käsi kädessä: Lue orgasmista lisää täältä. Jos penis on ympärileikattu eli peniksen esinahka on poistettu, voi itsetyydytystä kokeilla edellä mainittuja tekniikoita soveltamalla. Kannattaa tutkia, mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Ympärileikatun peniksen kohdalla liukasteen käyttö on erityisen suositeltavaa, sillä se parantaa luistoa, lisää peniksen tuntoherkkyyttä, vähentää hankausta ja kosteuttaa peniksen ihoa. Silikonipohjainen liukuvoide voi ärsyttää ympärileikatun peniksen arpea, kannattaa siis valita vesipohjainen liukaste.

Eräs hyvä vaihtoehto on myös apteekista saatava hajusteeton Ceridal-voide. Vaginan ympärileikkauksesta voi lukea lisää Ihmisoikeusliiton sivuilta. Kun sooloseksistä puhutaan sormettamisena, tarkoitetaan sillä yleensä emättimen, klitoriksen, häpyhuulien ja joskus myös peräaukon hyväilemistä käsin. Tapoja sormettaa on hyvin monenlaisia: Lue g-pisteestä lisää täältä. Klitorista voi hyväillä sormilla esimerkiksi painamalla, edestakaisella tai pyörivällä liikkeellä joko sen vierestä tai päältä.

Kannattaa kokeilla eri liikkeitä ja voimakkuuksia, ja tutkia, mikä tuntuu hyvälle. On myös suositeltavaa tutustua omaan vaginansa peilin kanssa, sillä sen tunteminen parantaa tietoisuutta siitä, mikä tuntuu hyvältä ja missä. Sormettamisen lisäksi pimppiä voi esimerkiksi suihkuttaa vedellä. Voi kokeilla miltä eri lämpötilat ja paine tuntuvat.

Myös hankaaminen tyynyä tai peittoa vasten voi tuntua joistakin hyvältä. Monet harjoittavat sooloseksiä työntämällä erilaisia esineitä emättimeen.

On mahdollista kokeilla esimerkiksi dildoa eli hieromasauvaa tai jotakin muunlaista seksilelua, kurkkua, banaania, sähköhammasharjaa, tai kynttilää. Kannattaa varmistaa, että esine on puhdas ja pesty, eikä siinä ole teräviä reunoja, saumoja tai rosoisia kohtia. Kannattaa aina kokeilla aluksi jollakin pienemmällä esineellä ja sitten vasta suuremmalla.

Tärkeintä on kuunnella kehon tuntemuksia ja nauttia. Kondomia on suositeltavaa käyttää silloin, kun esineiden puhtaudesta ei ole täyttä varmuutta mm. Kondomia on hyvä käyttää, jos samalla esineellä leikkii useampi henkilö. Jotkut käyttävät esineiden kanssa liukuvoiteita tai öljyjä. Niiden käyttäminen on usein makuasia, mutta liukuvoiteita kannattaa käyttää, jos esine aiheuttaa epämukavaa hankausta tai liukuu huonosti. Sooloseksi voi sisältää myös peräaukon hyväilemistä sormin tai jollakin esineellä.

Peräaukko on hyvin erogeeninen alue. Se on hermotukseltaan sukuelinten kaltainen ja peräaukkoa ympäröivät lihakset ovat yhteydessä sukuelimiin. Tapoja sormettaa peräaukkoa on hyvin monenlaisia: Sormettamista voi kokeilla erilaisin liikkein esim. Peräaukon alueella ei ole lainkaan luonnollista liukastetta, joten liukuvoiteen käyttö on ehdottoman tärkeää.

Peräaukkoon voi työntää sormen lisäksi esimerkiksi anustapin, joka on erityisesti peppuleikkeihin tarkoitettu seksilelu. Mikäli esineestä menettää otteen, pystyy sen vetämään pois stopperin avulla. Esimerkiksi anustappeja, joissa on stopperi, saa nettikaupoista tai erotiikkaliikkeistä. Anaalitappeja ja — helmiä löytyy useita eri kokoja ja materiaaleja.

huhtikuu Novelli piiskaa video sex mature mikkeli pornokuvat miehen kullia. Xvideo Seksiä mies pissaa kikkeli hommissa suomi teiniporno suomi talli tytöt. Striptease sm . Seksi on näille naisille vallankäytön väline, usein tiedostamaton. Tilanne muuttuu kuten homoseksuaalisuuteen suhtautumisessa. Ennen. joulukuu Miten mies- tai naispari harrastaa seksiä? Miten kerron perheelleni homoseksuaalisuudesta? Tarvitaanko seksiin aina ehkäisyvälineitä? kätilö, Authorized Sexuality Educator and Sexual Health Promoter (NACS). huhtikuu s-treffit sihteeriopisto hämeenlinna suomi seksi chat mies etsii paria tarinoita eturauhasen stimulointi mies etsii miestä eroottiset sex välineet.

THAI HOMOSEKSUAALISEEN HIERONTA MYYRMÄKI HERKKU

Seksilelujen, kuten vibraattoreiden, dildojen tai penisrenkaiden käyttö on täysin luonnollista eikä sitä tarvitse nolostella. Jotkin yhdyntäasennot kuten ns. Entä kenelle voisi kertoa, jos on kokenut jotakin, mitä ei olisi halunnut kokea? Monet taas erityisesti toivovat, että myös penetraation aikana hyväillään samanaikaisesti myös klitorista esimerkiksi käsin tai seksileluilla, sillä yhdynnässä tuntuva emättimen tai anaalin stimulaatio ei välttämättä ole heille yksistään yhtä nautinnollista. Olen sinkku ja haluan uusia kokemuksia. Ruuhilahti, S, Talvensaari, P.

Nettiasunto homoseksuaaliseen oulu lepakkolaakso